Ronja     Harrastukset     Näyttelyt     Kuvat     Päiväkirja     Linkit     Vieraskirja

Harrastukset - MEJÄ

Jälkipäiväkirja 2005


Toinen MEJÄ-koe 14.8.2005 Mäntsälän Hirvihaarassa.
Kokeen järjesti Uudenmaan noutajakoirayhdistys ja tuomarina toimi Seppo Markelin.

Kokemuksia toiselta koejäljeltä:
Olin jo unohtanut ilmoittaneeni Ronjan tähän kokeeseen, koska paikkaa kysellessäni kuulin että varapaikatkin olivat jo täynnä.. Kirje tuli kuitenkin! :) Eli peruutuksia oli tullut ja roimasti. Valmistauduin kokeeseen UMN:n treeneissä saman viikon keskiviikkona ja torstaina, tästä jäljestä enemmän jälkipäiväkirjassa.

Maastot Mäntsälässä olivat mukavat -ainakin huomattavasti miellyttävämmät kuin Loviisassa ;)) Ainoa ongelma oli maastojen vetisyys, joka viikonlopun rankkasateiden seurauksena muutti metsät suoksi... Tämä tuntui koituvankin kokemattomien AVO-koirien kohtaloksi, sillä yhdeksästä startanneesta AVO-koirasta vain kaksi sai tuloksen ja loput hylättiin. Voittajaluokan kokeneempia koiria maastot eivät tuntuneet haittaavan, siellä tulostaso oli huomattavasti iloisempi! :)

Ronja lähti jäljelle tuttuun tapaan rauhoittavalla lähdöllä. Alku meni hyvin, mutta tarkistuslenkkejä tehden. Märällä, soisella alueella ensimmäisellä osuudella Ronja ajautui valitettavasti hukkaan, ja samalla kerralla meni hukkaan koko jälki meiltä kaikilta; minulta, tuomarilta sekä myös oppaalta. Hukka tuomittiin merkkien puuttuessa mutta merkkejä ei löytynyt myöskään muualta. Aikamme etsittyämme koko porukalla jälkeä löysimme jotakin merkkejä, mutta kehottaessani Ronjaa jäljestämään se alkoi hetken hakemisen jälkeen syödä heinää. Huomasimme sitten että merkit olivat vanhoja. Jälleen etsimme jälkeä kompassin ja kartan avulla aika kaukaakin, ja viimein jotakin merkkejä löytyi, ilmeisesti jo toiselta sivulta. Yritin saada Ronjaa jäljestämään mutta se ei enää oikein motivoitunut.. Ja sitten huomasimme menevämme oletettua jälkeä ainakin väärään suuntaan. Ajan tullessa täyteen ja jäljen ollessa hukassa koe sitten lopulta keskeytettiin.

Kaikkea voi jäljellä sattua - ja jäljeltä eksyminen on oppaallekin erittäin inhimillistä varsinkin tuollaisen rankkasateen jälkeen. Tulipas tällainenkin koejälki sitten koettua..! Ja joka tapauksessa Ronjahan olisi joutunut hukkaan, eli ei tässä ihan kamalasti jossitella edes voi. Valitettavaa on lähinnä se, että kehotin Ronjaa useaan kertaan jäljestämään paikassa, missä ei jälkeä ollut - sekä ohjasin sitä jäljestämään väärään suuntaan. Harmillista myös, ettei se koskaan päässyt kaadolle eikä saanut kania palkaksi hyvästä yrityksestä. Mutta tällä kertaa näin, ensi vuonna uudet kujeet!
Yritän tehdä todennäköisesti Ronjalle vielä tänä syksynä jonkun onnistuneen suorituksen, josta sille jäisi iloinen mieli talveksi hautumaan ;)) Toivottavasti ensi vuonna pääsemme kokeisiinkin asti jatkamaan tätä mukavaa harrastusta!

KIITOS teille Marjaana, Mikko ja Otso kyydistä ja reissuseurasta tänä viikonloppuna! Toivottavasti teillä tärppää kahden viikon päästä! 

Ensimmäinen MEJÄ-koe 8.7.2005 SNJ.n kesäleirillä 2005 Loviisassa
Kokeen järjesti Suomen noutajakoirayhdistys ja tuomarina toimi Juha Virekoski.

Kuinka kaikki oikein kävikään? 

Näin sitä suurista puheista huolimatta huomasin ilmoittautuneeni MEJÄ-kokeeseen ja sitten vielä kauhukseni sain kuulla että olin vielä mahtunut mukaankin! Tästäpä sitten kauhu syntymään. Olin kuullut sata kauhujuttua opastuksesta ja eksymisistä ja karhuista ja kaikesta muustakin, ja hetken ajan mietin onkohan tässä kaikessa yhtikäs mitään järkeä... ?? Mutta ilmoittauduttu lopulta oli ja kai se sitten mentäväkin sitten. 

MEJÄ-koe oli viikon kestäneen aktiivisen kesäleirin viimeisenä päivänä, mikä sinällään jo saattaa laskea koirien suoritustasoa. Toinen vähemmän jälki-innostusta kohottava tekijä oli kuuma, helteinen ja pilvetön päivä - joten odotukset eivät näistä syistä hirvittävän korkealla aluksi olleet. Tämä leirin yhteydessä oleva koe oli kuitenkin paras mahdollinen paikka päästä MEJÄ-kokeiden maailmaan - täällä kun kaikki ihmiset tuomaria myöten ovat tuttuja ja auttavaisia - apua sai aina tyhmimpinkiin kysymyksiin ja tilanne oli tehty meille kauhistuneille ensikertalaisille mukavaksi. Tästä ja muutenkin hyvin sujuneista koejärjestelyistä iso kiitos koko SNJ:n mejätoimikunnalle, jotka pakersivat helteessä todella pitkää päivää!

Tiistaina sain herätellä Ronjaa lyhyellä jäljellä, jonka kulusta enemmän jälkipäiväkirjassa. Keskiviikko oli meille molemmille välipäivä ja torstaiaamuna metsään menin koko päiväksi minä jälkiä kiskomaan. Apuna meillä kokemattomalla jälkiparilla, labradorin kanssa starttaavalla Tuukalla ja minulla oli meitä ennenkin hyvin opastanut Pisi Paakkola. Hänen opastuksellaan suunnistimme jäljet hirmuiseen ryteikköön - helpompaa maastoa ei valitettavasti ollut tarjolla. Teimme sekä avomerkkaukset krepeillä että piilomerkkaukset "tarjous"-tarroilla suunnistuskierroksella. Aikaahan vierähti muutama tunti, ja syömisen jälkeen lähdimme uudelleen pöpelikköön veripullo ja sieni kainalossa. Oman "opastusjälkeni" piilomerkkasin vielä aika huolella uudelleen veretyksen yhteydessä - jännitin opastusta niin hirmuisesti että taisin tuikata hehkuvan punaisen tarralapun joka ikisen koivun ja kiven taakse ;) Metsästä selvittyämme erittäin hikisinä ja erittäin hyttystensyöminä kumisaappaat lotisten saavuin parahiksi näkemään, miten samaan aikaan ollut match show oli päättymässä. Markku Santamäen arvostelemana minun pikku-Ronjani valittiin koko 50 koiran näyttelyn BEST IN SHOW:ksi! :) Kirsi pyöritti Ronjaa hienosti kehässä ja niin sitä lähdettiin pokaalien ja ruusukkeiden kera suihkuun ;) Kiitos Kiisu upeasta esittämisestä!

Valkenihan se koeaamukin lopulta. Aamulla aikaisin jo seitsemän jälkeen ilmoittauduimme ja kokoonnuimme ylituomarin puhutteluun. Ylituomarina toimi meitäkin paljon jälkimaailmaan opastanut Juha Virekoski, joka toimi myös meidän kuuden koirakon ryhmän tuomarina. Saimme vielä viime hetken ohjeet ja arvoimme jälkivuorot - kävi ilmi että oma opastukseni on vuorossa ensimmäisenä ja Ronjan koejälki neljäntenä. Jätin Ronjan vielä kotiin kun lähdin opastamaan. Jäljelle pääsi tolleri Itu (Jadored's Tiny Kaboom) ja Sarkku - jälleen tuttuja mikä onneksi vähensi jännitystä... ;) 
Opastus sujui ihan kohtuullisesti. Olin merkannut reitin niin perusteellisesti että siitä oli oikeastaan vaikea eksyä - pari kertaa olin hukassa mutta sitten juoksin Itun ja Sarkun kiinni ja toivoin että he olisivat jäljellä - ja onneksi olivatkin ;)). Itu teki hyvää, jälkitarkkaa työtä eikä sitä päivän kuumuus tuntunut paljoa häiritsevän. Oli kiva päästä seuraamaan tämän parin työskentelyä!

Oma vuoromme alkoi yhden aikaan - päivä oli kuumimmillaan ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Uitin Ronjan ennen koetta mutta se ehti jo melkein kuivua ennen kun pääsimme aloittamaan - hirvitti vähän mitenköhän tyttö leiriviikosta väsyneenä kuumuudessa jaksaisi tehdä töitä... Lähdimme liikkeelle rauhoittavalla lähdöllä, joka on Ronjalla toiminut hyvin. Ohjasin sitä ensimmäiset kymmenen metriä, jonka jälkeen päästin jälkinarun 6 m pituuteensa ja sitten vain luottamaan... ;)) Valitettavasti Ronja harhautui jäljeltä heti aluksi ensimmäisen 50 metrin aikana niin, että tuomari tuomitsi hukan ja palautti meidät jäljelle.  Harmin paikka :(

Palattuaan jäljelle Ronja jatkoi innokkaasti jäljestystä. Se on vahvasti ilmavainuinen ja kulkee voimakkaasti kaartaen ja pitkiä tarkistuslenkkejä tehden. Näin sitten mentiin, minä perässä joka ikiseen pöpelikköön - silmät kiinni, selkä edellä ja pää täynnä risuja ;)) Muutaman kerran Ronja kyllä poistui jäljeltä ihan vaan veden hakuun - sillä se kävi kokonaista neljä kertaa uimassa kaikissa erilaisissa mätäojissa jäljen aikana! Hyvä että kävi, sillä itsekin olin lämpöhalvauksen partaalla, koska risujen takia minun piti pitää takki päälläni koko ajan. Kilometrin sijasta kuljimme Ronjan kanssa varmaan kolme - koska tarkistuslenkkejä oli paljon ja ne olivat pitkiä! Tuomari JiiVee sanoikin pöytäkirjaa lukiessaan, että koira taisi olla ajatustenlukija - sillä tosi monta kertaa kun JiiVee oli juuri tuomitsemassa hukkaa Ronja ottikin ja palasi jäljelle itsenäisesti. Molemmat kulmissa olevat makaukset se merkkasi todella hyvin, ja kulmatkin sujuivat uimareissuja lukuunottamatta ilman suurempia tarkistuslenkkejä. Niin se kani lopulta löytyi piiitkän jäljestyksen jälkeen. Ronja oli onnellinen, ja minä myös! Ja väsynytkin se oli, kania haisteltuaan se tiesi selvästi tehneensä työt ja meni kanin viereen nukkumaan - painaen päänsä kanin päälle... ;) 
Urhea jäljestäjä tiesi päässeensä maaliin.

Lähdimme toukokuisena viikonloppuna Savoon Rautavaaralle oppimaan Mejästä lisää ja testaamaan taitojamme. Leiri tuli hyvään ajankohtaan, koska tuntuu että omat eväät koiran jälkiharjoitteluun ovat lopussa ja keinoja jälkityöskentelyn kehittämiseen ei omasta pussista löytynyt. Tähän kaikkeen leiri oli vastaus, koska siellä ainakin itse taas viisastuin kummasti! ;)

Puitteet olivat hienot, oli ihanaa päästä pitkästä aikaa maalle :) järven rannalle. Yhteensä tuhat kilometriä autossa istumistakin meni leppoisasti hyvässä seurassa, kiitos kimppakyydistä Paula! Ilmat suosivat eikä ennustuksista huolimatta satanut eikä ollut myöskään liian kuuma - kaiken kaikkiaan hieno kokemus! 

Leirillä oli käytännön harjoitteiden lisäksi teoriapuolta sekä harjoittelusta että kokeista. Paljon kysymerkkejä selvisi ja sain paljon ideoita, miten eri tavoilla jälkeä voikaan harjoitella ja miten paljon variaatioita koejäljestä voi tehdä - ilmeisesti vaan mielikuvitus rajana! :) Se ainakin jää mieleen, että harjoitusjälkien ei tarvitse olla koejälkien pituisia tai muotoisia, vaan tärkeää on pitää koiran motivaatio yllä erilaisilla jäljillä. Hyvä olisi treenata myös tosi erilaisissa ja myös riistarikkaissa maastoissa, joka tosin täällä Helsingissä ei ole niin helposti järjestettävissä kuin Rautavaaralla - monenkin koiran jäljellä näkyi tuoreita hirven jälkiä ja niin edelleen... 

Jakauduimme tasomme mukaisiin ryhmiin ja teimme jäljet yhdessä. Meidän ryhmämme neljästä koirasta kolme oli tolleri, eli edustus oli suhteellisen hyvä :) Siran (FIN MVA Hulivilin Good Luck Charm) ja Otson (Tollerbay Black-Berry) jälkiä oli ainakin ilo seurata! Itse asiassa muiden jälkiä oli mielenkiintoista seurata rauhassa, kun tuntuu että oman koiran perässä sitä vaan sählää.. Tavallaan muiden jäljestystä katsellessa itsekin oppii enemmän. 

Kompassin käyttöä, kartan lukua ja suunnistusta harjoiteltiin myös - ei mikään turha treeni itselleni, joka totta puhuen en ollut ihan varma miten päin kompassia pidetään ;)) Jokainen suunnisti omat jälkensä ja kai se lähestulkoon onnistuikin, pitäisi vaan ostaa oma kompassi ja reenata sitäkin..;) Ongelmana oli vaan se että kävelin metsässä nenä kiinni kompassissa ja törmäilin puihin, niin että kouluttaja sai ponnarista kiskoa ja käskeä ottamaan kiintopisteitä... :) No, ongelmat kullakin. Kuitenkin varmuutta tuli mahdollisia tulevia kokeita ajatellen, joissa koiran suorituksen lisäksi jännittää hirmuisesti myös oppaana oleminen ja jäljenteko muille. 

Kokeista puheenollen - tuolla sain kuulla ilokseni että tervemenoa kokeisiin vaan! :) Ehkä tästä rohkaistuneena alankin yrittää joihinkin kokeisiin mahdollisesti jo tällä kaudella ja viimeistään ensi vuonna - jos enää uskallan .. ;) Joka tapauksessa mejäily vei edelleen mennessään, luonnossa liikkuminen ja jäljestyksen oma passiivinen rooli viehättää, tässä lajissa koira saa todella tehdä jotain itselleen täysin luontaista. Eikun jatketaan harjoituksia! 
Jälkipäiväkirjasta löytyy kuvaukset molemmista jäljistä. 

Ei siitä mihinkään pääse mutta pakko jäljestystä on jatkaa :) 

Ensimmäinen askel - ilmoittauduttiin porukalla Rautavaaralle MEJÄ-leirille 13-15.5. Täällä toivottavasti saamme oppia ja monenlaista ja ennen kaikkea pääsemme taas metsään hyttysten syötäväksi :))

Toinen askel - olen ilmoittautunut myös SNJ:n leirille heinäkuun ensimmäiseksi viikoksi. Siellä vuosi sitten Ronja jäljesti ensimmäisen verijälkensä ja minä jäin koukkuun :) Toivottavasti tänä vuonna saamme jatkaa jäljestystä. 

Kolmas askel - UMN järjestää MEJÄ-ohjausta pääkaupunkiseudulla kevätkaudella 27.4-26.5 keskiviikkoisin ja torstaisin. Tänne houkuttelisi päästä ainakin mahdollisimman usein - jos vaan onnistun löytämään kimppakyytimahdollisuutta jostakin!

Kokeisiin? Ei vielä - ei me vielä NIIN hyviä olla :)) Kovasti ajatus houkuttelisi, mutta katsotaan nyt miten tolleroinen edistyy harjoituksissa. Jos tuntuu että homma toimii - niin ehdottomasti! :)
  

Kesällä 2004 MEJÄ-kärpänen puraisi. SNJ:n leirillä heinäkuussa kokeilimme Ronjan kanssa MEJÄä ensimmäisen kerran Juha Virekosken opastamana - ja aloittelijaksi hienosti meni :) 

Ronja rakastaa jäljestämistä. Sillä on virtaa vähän ehkä liikaa ja kesken jäljen usko saattaa loppua, mutta ne on koulutettavissa olevia asioita kuitenkin. Oli hienoa nähdä, miten spontaanisti se silti lähti jäljelle, miten se tiesi mitä tehdä vaikken edes kertonut. Kaikista hienointa oli katsoa koiraa kaadolla, kun se löysi kanin. Ylpeänä se kävi näyttämässä itse saalistettua aarretta kaikille jäljen perässä kulkijoille, toi sen sitten minulle - ja jalkojeni juureen kellahti kanin viereen lepäämään. Jäljestys tuntui olevan totista työtä ja rankkaa koiralle, mutta erittäin palkitsevaa meille molemmille!

SNJ:n leirin jälkeen MEJÄ-kärpäsen puraisemana jatkoimme treenaamista - teimme loppukesästä ja alkusyksystä muutaman jäljen, jotka Ronja suoritti vaihtelevalla menestyksellä. Ongelma oli lähinnä siinä ettei omat eivätkä treenikavereiden tiedot vielä riittäneet ohjaamaan oikein, ja taidot loppuivat kesken. Mutta kipinä jäi - MEJÄ on upea laji! Toivottavasti ensi vuonna pääsisimme jatkamaan harjoituksia jälkimetsässä!

Harrastukset-valikkoon