Ronja     Harrastukset     Näyttelyt     Kuvat     Päiväkirja     Linkit     Vieraskirja


Harrastukset - Agility


Agilitykilpailut-sivulle

Agilitypäiväkirjaa kevätkaudelta 2005 


Kuulumisia agilitytreeneistä syyskaudelta 2005

4.10.2005 Syksyn viimeisissä ulkotreeneissä - putkeen meni! ;) 
Treeneissä tänään teimme 2-luokan rataa - hui sanottiin kun tämän kuulimme - mutta hyvin meni ;-)
Tätä samaista rataa olivat menneet 2-luokan kilpailevat viikonloppuisissa kauden päätöskisoissa. Rata oli monipuolinen, vauhdikas, ja varsin hauska :) Siinä olivat kaikki vaikeatkin esteet, sekä kepit, rengas että keinu. Rata sisälsi myös valssipaikkoja, takaaleikkauksia eli koko kuvio oli läsnä - ja meidän ryhmällä meni hienosti! :)

Teimme radan ensin kahdessa osassa ja sitten lopuksi vielä kokonaan. Huomion arvoisia paikkoja radalla oli useita, missä Ronja meni jotenkin tavallisesta poikkeavasti.. Keinulle Ronja karkasi ja lennätti sen alas lentäen itse samalla kaaressa - pieni takaisku mutta eipä se Ronjaa tainnut haitata.. ;) Tämä kaipaa lisätreeniä, koska Ronja sinkoaa hurrjaa vauhtia eikä todellakaan ehdi pysähtyä, ennen kuin keinu on jo rämähtänyt. 

Kepeille Ronja meni tänään elämänsä ensimmäisen kerran radan osana suoraan pysähtymättä ja hienosti menikin! Ajattelin rataa suunnitellessani ihan huvikseni kokeilla, ja meni ihan älyttömän hienosti.. En vain ole itse näköjään uskaltanut kokeilla aikaisemmin. Kepit menivät muutenkin, vaan vieressä kävellessäni, hienosti. 

Rata päättyi renkaaseen, johon olimme varmuuden vuoksi laittaneet tukipuut kummallekin sivulle - näin vähentämään väärästä välistä menemisen mahdollisuutta. Lopussa oli "vauhtisuora", aita, pituus sekä viimeisenä rengas. Kokeilin taas kepeistä huumaantuneena ohjata Ronjaa renkaalle vauhdissa - ja käsittämätöntä mutta - Ronja meni renkaan ihan niin kuin pitääkin! :-))) Jeee... ;) Tämä oli toinen kerta näissä treeneissä kun Ronja teki jotain ensimmäistä kertaa - ja edistysaskeleet olivat isoja verrattuna aikaisempaan. Tosi positiivinen mieli treeneistä jäi :-))

Vielä yksi kiva juttu pakko mainita. Ronja ei yhtään kertaa aloittanut haukku-urakkaansa treenien aikana, ainoastaan siltä pääsi radan aikana muutamia yksittäisiä haukkuja. Oli ihan mielettömän hyvä juttu :-) Oikein musiikkia korville kun kentällä ihan hiljaista...

Tähän on hyvä lopettaa - hetkeksi siis. Ensi viikolla olen treeniaikaan työkeikalla, ja puolentoista viikon päästä mun on aika lähteä lypsyharjoituksiin ;) Eli koulun puolesta maatilaharjoitteluun. Täällä olen kaksi viikkoa, jona aikana ulkotreenikausi todennäköisesti on ohi. Mutta näihin hetkiin, näihin tunnelmiin ;) 

Talvitreenipaikasta ei ole vielä mitään tietoa. Se on jo selvää, että I-HAH:n ajat Purinalla on maanantai-ilta 8-11 sekä lauantaiaamu 8-11. Ei ole kuitenkaan vielä ollenkaan varmaa, että meille hallipaikkaa löytyy - mutta toivossa hyvä elää.. ;) Ja jos ei löydy, niin sitten keväällä jatkamme ja ihan varmasti. Heti kun tieto tulee, niin ilmoittelen! :) 

27.9.2005 Edistymistä monessa jutussa ;) 
Syyskuu lopuillaan ja ulkotreenikausi alkaa kääntyä loppua kohti - vielä kuitenkin valaistulla kentällämme oli tosi kiva treenailla! :) Eipä koirillakaan liian kuuma... Meille nämä treenit olivat tosi hyvät - pari kertaa jouduin sanomaan, että "näin hyvin Ronja ei ole mennyt koskaan ennen.." ;)

Yhteisesti treenasimme eteenmenoja sekä takaaleikkauksia, lisäksi kentällä oli vapaaharjoittelua varten rengas, kepit, pussi ja A-este. Eteenmenoa harjoittelimme lähettämällä koiraa kolmen esteen takaa etenemään - porkkanana oli viimeisen esteen takana ohjaajamme Malla namikippo kädessä.. ;) Tämä tuotti Ronjalle ongelmia - se hyppäsi nätisti kaksi ensimmäistä aitaa mutta viimeisen säännöllisesti alitti - taisi tulla kiire namikipolle ;)) Saimme harjoituksen onnistumaan vasta sitten, kun laitoimme viimeiselle aidalle toisen riman estämään alijuoksua...

Takaaleikkaukset sujuivat loistavasti. Näitähän me sössittiin viikko sitten ihan urakalla, ja nyt tapahtui edistymistä joka koiralla - tai sitten harjoitus oli helpompi ;) Nämä silti kaipaavat jatkuvaa treeniä ja ylläpitoa... Ronja menee aina vielä vähän sekaisin, kun vaihdan ohjauspuolta sen takana - mutta isoin ongelma on varmaan mulla itsellä - että sen osaisi tehdä luontevasti esimerkiksi kisarataa suunniteltaessa. Tämän päivän treeni meni kuitenkin hienosti :-)

Rengasta ehdimme ottaa ihan useammankin kerran vuoroa odotellessamme. Aikaisemmin tilanne oli se, että pysäytin Ronjan ennen rengasta, kiersin esteen taakse ja otin sen läpi katsekontaktilla. Yrittäessäni juosta sen rinnalla se säännönmukaisesti alitti renkaan - enkä ole niitä siksi paljoa ottanutkaan, jottei se ihan oppisi väärää suoritusta. Nyt kokeilin rengasta niinpäin, että olin itse samalla puolella kuin Ronja ja näytin sille kädellä mistä pitää hypätä - ja sehän hoksasi heti mistä oli kysymys :-) Aloitimme harjoittelun ihan renkaan viereltä, mutta toistojen jälkeen sain Ronjan hyppäämään renkaan lähettäessäni sen metrin-kahden päästä, kunhan vain näytin selvästi kädellä. Tämä voisi olla toimiva keino renkaan opettamiseen niin, että saisin sen toimimaan joskus ehkä jopa myös radan osana... ;)

Myös kepeillä tapahtui edistymistä. Kun ohjaan Ronjaa vasemmalta puolelta, voin nyt vain kävellä sen vierellä hitaasti sen mukana ja se pujottelee itse. Kuitenkin jos lähden juoksemaan - silloin tulee Ronjalle hätä ja perässä tullaan.. Kuitenkin harjoittelu vielä ihan kesken. Oikealta puolelta ohjaten kepit menee ihan sujuvasti, kun itse näytän peruuttaen missä mennään. Luulen kyllä, että voisin ihan hyvin siirtyä ohjaamaan sitä kepeille etuperin - ongelma taitaa olla ihan vain siinä että silloin minunkin pitäisi käyttää oikeaa kättä... ;-)) Pikkuhiljaa, edistystä on silti tapahtunut tämänkin syksyn aikana ja hurjasti!

Pussissa ei ole mitään ongelmia ja A-esteen kontaktitkin sujuvat hyvin - Ronja osaa jäädä odottamaan alastulokontaktille etujalat maassa. Haukutkin jäivät vähiin tänään. Jee... ;-)) Yhtään pitkäjaksoista komennushaukkukohtausta ei tullut - sen sijaan välillä Ronja innostui haukkumaan esim. keppejä suorittaessaan. Saa nähdä mikä tilanne on viikon päästä ;))

20.9.2005 Pimenevän illan treeniä
Tämänpäiväisissä treeneissä teemana oli takaaleikkaukset. Aitoja oli siksakkia ja kahteenkin kertaan piti leikata takaa. Muuten meni hyvin, mutta koko meidän ryhmällä taitaa olla sama ongelma - Kun esteeltä tultiin alas takaaleikkauksen jälkeen ja ohjaaja on vasta matkalla kohti seuraavaa estettä, niin jokainen koira teki silmukan väärään suuntaan eli oli matkalla sinne missä ohjaajan oli viimeksi nähnyt ;) Eli reseptinä lisää treeniä! Teoriassa erittäin selkeää, mutta käytännössä hyvinkin paljon kummallisempaa.. ;)) 

Teimme myös radan, joka oli kulmiltaan aika kiltisti tehty ;) isompia vaatimuksia ei ohjaukselle asetettu. Radassa oli rengas, jota Ronja ei edelleenkään osaa mennä radan osana - pysäytin sen ja tein taas katsekontaktin kautta erillisenä esteenä. Murheenkryyni tämä - aina kun yritän tehdä renkaan osana rataa Ronja menee sen ali - eli selvästikään se ei sitä vielä ole hoksannut. Rataan kuuluivat myös kepit, jotka piti nimenomaan suorittaa oikealta ohjaten - tämä sujui yllättävän kivuttomasti! :) Virheitä ei tullut ja (peruutustaktiikalla vielä tosin..) Ronja pujotteli hienosti, vaikka ohjasinkin sen "väärältä" puolelta :-) 

Nyt alkoi ilta jo pimenemään treenien edetessä - vaikkei treeniaikamme klo 19-20 vielä NIIN myöhäinen ole.. Onneksi kentällä on valot ja hyvin näki treenata. Saa nähdä kauan ulkokausi vielä jatkuu, toivottavasti kuitenkin vielä muutamat treenit! Hallipaikasta ei ole vielä tietoa, peukut pystyyn että sellainen meidän ryhmälle aukenisi!

13.9.2005 Ratatreeniä
Tänään agilitytreeneissä huomasi jo syksyn tulleen - ensimmäistä kertaa kädet vähän kylminä.. :-) Teimme aika mielenkiintoisen ja vaihtelevan radan, jossa oli myös mukana vaikeita esteitä - rengas, kepit, sekä mutkikkaita kulmia hyppyesteille.. Nyt tuli ainakin selväksi se, että rengas radan osana ei Ronjalta vielä suju - se ei ole vielä ollenkaan hoksannut mistä välistä pitää hypätä. Sen sijaan kun sen pysäyttää, rauhoittaa, ja menee itse renkaan taakse näyttämään, hyppy sujuu hienosti. Treeniä tähän lisää! :) Kepit tein myöskin "rauhoitetusti" eli tavallaan yksittäisenä esteenä, ei niistä muuten vielä mitään tulisi.. :) 

Rata meni ihan kivasti, Ronja luki hyvin esteitä eikä tiputellut rimojakaan - olin tyytyväinen! :) Lisäksi teimme odottaessamme keinua - siinä Ronja kuunteli SEIS - käskyä ja pysähtyi odottamaan keinun laskeutumista, eli suoritimme tämän esteen myös ihan hallitusti. Toinen odotusjuttu oli kahden aidan ja pituushypyn muodostama suora, johon ohjasin Ronjaa useampaan kertaan - ja joka kerralla oikealta eli meille "väärältä" puolelta. Ei ollut ongelmia ohjauspuolen kanssa, alkaisiko tämäkin asia mennä pikku hiljaa jakeluun ;) Tai sitten Ronja on alkanut lukemaan esteitä niin paljon paremmin, että ohjauspuolella ei ole enää niin paljon merkitystä.

Haukkupolitiikka oli edelleen rasittavaa. Teimme rataa ainoastaan sen ollessa ihan hiljaa, ja välillä ihan vaan silitin sitä ja rauhoitin lähdössä. Intoa tyttö oli tänään ihan täynnä, kun en ollut ehtinyt lenkillä käyttää ennen treeniä - ja se näkyi komentamisena ihan tosissaan. Ei haukkuminen näiden ongelmakertojen aikana ainakaan vähentynyt ole - mutta toivossa on hyvä elää vieläkin ;-) 

6.9.2005 Agilitytreeneissä huisin hauskaa ;)
Upean viikonlopun jälkeen oli taas kiva mennä agilitytreeneihin - tällä kertaa teimme tekniikkaharjoitusten sijaan hurjan monimutkaista radanpätkää. Radassa oli viisitoista estettä, joista kaksitoista oli aitoja, joita sitten mentiin edes takaisin valssaillen, välillä koiraa esteiden välistä vetäen ja välillä takaa kierrättäen. Ohjauskäden käytöllä oli paljon merkitystä. Uusina esteinä Ronjalle tähän rataan saimme pussin ja pöydän, jotka molemmat menivät heti kerralla loistavasti! :) Ainakin pussista taisikin tulla het kerralla lempieste... ;) Kontaktiesteitä tällä radalla ei ollut. 
Pieniä kömmähdyksiä lukuunottamatta (johtuivat lähinnä siitä että mä en vaan kerta kaikkiaan muista valssata siinä missä pitäisi ;)) Ronja suoritti radan hienosti pariinkin kertaan!

Lopputunnin käytimme ohjaustreeniin kepeille, tällä kertaa koiraa oikealle puolelle ohjaten. Rivissä oli neljä aitaa, ja koira lähetettiin ensimmäiselle itsestä poispäin, vedettiin aitojen välissä takaisin, taas ohjattiin poispäin, vedettiin takaisin jne. Ronjalla meni hienosti! :)

Haukkurintamalla ei mitään uutta - joka kerran kun suoritimme rataa Ronja oli hiljaa, eli haukusta se ei saanut palkintoa. Pari -kolme kertaa se sai kohtauksen ja komensi ihan huolella, mutta pääsin kuitenkin aina jossakin välissä kehumaan ja se rauhoitti sitä. Se haukkuu edessäni istuen, minua suoraan silmiin tuijottaen ja "nuuskaa huulessa" - tollerinomistajille tuttu ilme, kun koiralla on ylähuulet vähän mutkalla, miten sen nyt sanoisi... ;)) - eli selvästi se komentaa ja haluaisi tehdä samantien, nyt ja heti. Toivottavasti se joskus oppii, että se ei tulosta tuota, sillä en mitenkään jaksaisi kuunnella tuota haukkua ikuisesti... ;)

Mutta aivan loistavan hauska treenikerta, viikon päästä jälleen!

30.8.2005 Enemmän edistymistä kuin takapakkia ;-))
Tänään treenailimme erittäinkin fiksuja juttuja meille - yksittäisinä vaikeina esteinä A-este maxikorkeudessa ja kepit, sama etenemisharjoitus kuin edellisellä kerralla sekä uutena, hyvänä treeninä takaaleikkausharjoituksia aidoilla.

Huomasin A-estettä treenatessamme, että itse asiassa olenkin vahingossa tehnyt sitä lähinnä loivemmassa muodossa ja että alasmenokontaktit pitää ottaa ihan eri tavalla nyt kun alamäki on paljon jyrkempi. Aluksi pysäyttäessäni Ronjaa alasmenokontaktille se kierähti sieltä melkein väkisin kokonaan alas, koska vauhtia oli liikaa. Vaihdoin taktiikkaa ja kiersin kokonaan Ronjan eteen, ja samalla sitä tukien autoin sitä pysähtymään niin, että molemmat etujalat ovat maassa ja takajalat kontaktilla. Alkoihan se sieltä lopulta sujua :-)

Kepeissä oikealta ohjaaminen, mihin nyt tosissani keskityin, alkoi sujua paremmin. Huomattavasti paremmin kuin viikko sitten! Annoin sille selkeät käsiavut ja homma alkoi jo ihan tosissaan toimia! Vasemmalta puolelta ohjatessa en anna sille käsiapuja ollenkaan. Näin kepit useimmiten sujuvat ihan ok, aika usein Ronja kuitenkin oikoo loppupäästä jonkun välin. Nyt ei tilanne kuitenkaan näytä missään tapauksessa toivottomalta! :-))

Etenemisharjoituksia emme ehtineet paljon tänään tehdäkään, mutta ne pari mitä tehtiin onnistuivat ihan ok.

Takaaleikkausharjoitus oli päivän vaativin juttu. Siinä kuusi hyppyestettä oli aseteltu niin, että välillä koira ohjattiin niille oikealla ja välillä vasemmalla kädellä. Ohjaajien tuli juosta esteiden väliin vedettyä viivaa pitkin ja vaihtaa ohjauskättä tarpeen mukaan. Ensimmäinen yritys meni todella hyvin - itse asiassa niin hyvin että me kaikki luulimme että Ronjahan osaa ;)) Myöhemmin yrittäessämme uudelleen juttu ei sujunutkaan ihan niin loistokkaasti - mutta namikupilla vaativammatkin ohjauskulmat alkoivat pikkuhiljaa sujua. Tätä treeniä me tarvitaan lisää! ;-)

Ronja sai tänään kolmesti treenien aikana ärsyttävän haukkukohtauksen, johon vastasin täydellisellä passiivisuudella - enintään reagoin kääntämällä selkäni. Sen pitäessä taukoa kehuin sitä, jolloin haukku taas loppui joksikin aikaa ja pääsimme treenaamaan hyvin. Lähinnä Ronja komentaa silloin, kun kuuntelemme yhdessä uusia ohjeita. Yksin tolpassa kiinni ollessaan se on ihan nätisti hiljaa. Jatketaan tätä edelleen - ja peukut pystyyn että pääsemme eroon haukkumisesta! :) Ensi viikolla jälleen!

23.8.2005 Treeneissä edistymistä ja takapakkia
Pitkästä aikaa treenaamaan :) Tuntuu että ollaan edellisten treenien 9.8. jälkeen juostu mölliskaboissa ihan kamalasti - ja niin me ollaankin - kolmet möllikisat kahdessa viikossa... Lisää kisojen kulusta kisapäiväkirjasta.

Näissä treeneissä aiheena oli alkutunnin ajan irtautumiset ja eteenlähetykset. Namit laitettiin putken taakse riemunkirjavaan boksiin, ja koirat lähetettiin etenemään yhden aidan ja putken takaa. Kivasti se Ronjalta sujui, mutta näitä treenejä olisi hyvä tehdä enemmänkin! Irtoaminen (hallittu semmoinen :)) parantaisi paljon suorituksia kisoissa.
Toisena treeninä oli ohjaustreenit. Harjoituksessa oli neljä aitaa sijoitettuna niin, että koira voi edetä ympyrän muodossa. Tarkoituksena oli ohjauskäden vaihdolla opettaa koira ennustamaan tuleva suunta ja ohjautumaan oikeaan suuntaan jo valmiiksi. Tehokas harjoitus, mutta tuntui aika vaikealta.. Tässä vaiheessa olen keskittynyt ohjauksen tarkkuuteen vähän liian vähän, eli myös tämäntapaisia harjoituksia tarvitsisin lisää. 

Loppuaika käytettiin vaikeiden esteiden omatoimiharjoitteluun, koska paikalla oli ensimmäistä kertaa melkein koko meidän ryhmä eli aika monta koirakkoa... Harjoittelin itse Ronjan kanssa puomien kontakteja, keppejä ja rengasta, kaikkia yksittäin. Keppejä Ronja menee pikku hiljaa jo aika sujuvasti, kun itse saan ohjata vasemmalta puolelta. Kävelen sen rinnalla, mutten näytä käsimerkkejä - ja useimmiten kepit menevät hienosti. Aika monesti Ronjan keskittyminen kuitenkin herpaantuu parilla vikalla kepillä ja se oikoo - mutta kuitenkin edistystä on tapahtunut!
Sen sijaan oikealta puolelta ohjatessa tulos on KAMALA... Me ei osata sitä kumpikaan, ja itse menen yrittäessäni ohjata välittömästi sekaisin. Tästä lähtien kai pitää ottaa se oikea puoli tehokäsittelyyn ja treenata sitä vaan... 
Rengas on myös Ronjalle toistaiseksi vielä hankala - se ei ole vielä hoksannut ihan tarkalleen, mistä reiästä rengas kuuluu mennä läpi... Treenaan sitä vielä ihan niin, että jätän sen istumaan toiselle puolelle ja otan katse- tai namikontaktin renkaan läpi - sitten se menee sen ihan sujuvasti. Viereltä juostessa se ei sitä vielä osaa hypätä. 

Takapakkia tuli, ei esteiden hallinnassa vaan Ronjan agilitykäyttäytymisessä. Se on alkanut pitämään meteliä kentällä - ei jatkuvaa haukkua vaan ihan selvää komentamista... Superärsyttävää, kun ihan jo tuudittauduin siihen uskoon että nuo stressinsieto-ongelmat olisivat takanapäin.. Aikaisemmin, kun haukkuminen oli hyvin satunnaista, en kiinnittänyt asiaan liiemmin huomiota. Nyt ilmeisesti pitää, ettei tilanne ryöstäydy käsistä.. Jos jollakulla on kokemusta haukkumisen poiskitkemiseen, kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan! 
Ajattelin kokeilla Ronjan haukkuessa täyttä passiivisuutta, eli jos se haukkuu asettaessani sitä paikoilleen - ei kun pois vaan ja sitten kohta uudelleen. Jotenkin en usko jatkuvan kieltämisenkään auttavan, mutta en tiedä.. Ronja kun on muuten hyvin hiljainen koira kaikkialla muualla, kuten noutojutuissa tms, eli en ole joutunut tämän ongelman kanssa tekemisiin koskaan aiemmin. Katsotaan miten käy - mutta toivottavasti saisin siltä kitkettyä komentamisen pois - siksi rasittavaa se on kuunnella ja viehän se Ronjaltakin paljon energiaa. Ensi viikolla katsotaan miten haukunhallintaohjelma edistyy!

9.8.2005 Agilitytreeneissä kaatosateella :-)
Sade on näköjään ikuinen ystävämme agilityn parissa ;)) Viime viikolla satoi, torstaína AGRY Cupissa satoi ja tänään - yllätys yllätys - satoi ja ukkosti ihan huolella ;)

Se tietenkin vähän muutti treenien kulkua ainakin ryhmämme useimpien jäsenten osalta, ryhmästämme ainoastaan the Reippaat Rämäpäät eli tollerit Ronja ja Inca hyppivät ja pomppivat kuin eivät olisi sateesta mitään tienneetkään ;) Treeni oli tänään meille erittäin hyvä. Se rakentui kolmesta eri sarjasta, joita sitten teimme omaa tahtiamme - näin pitkiä taukoja ei päässyt syntymään. 

Ensimmäisessä sarjassa oli kolme hyppyestettä peräkkäin n. 5 metrin välein. Nämä piti ohjata kolme kertaa edes takaisin aina samalla puolella ohjaten, kuitenkin niin, että viimeistä estettä ei koskaan hypätty takaisin vaan se kierrettiin. Tässä mulla naksahti ohjauskäden vaihtaminen estejonon päässä - näin sain Ronjan kiertämään viimeisen esteen eikä se hypännyt takaisin.

Toinen rata oli U:n muotoinen - molemmissa päissä puolikkaat kepit, sitten kaksi hyppyestettä ja päässä U:n muotoinen putki. Tässä juttuna oli se, että koirat ohjattiin hyppyesteeltä putken vastakkaiseen päähän eli tehtiin x:n muotoinen kuvio. Tämä vaihto sujui tässä harjoituksessa ongelmitta, mutta hyvä oli että treenattiin - tämä kun tuntuu olevan melkeinpä joka kisoissa hyvin tyypillinen ansapaikka.. Kepit olivat siis kahdessa osassa. Ronja on tuntunut ihan yhtäkkiä tauon aikana alkaneen lukea keppejä tosi hyvin - se oikeasti on pikku hiljaa hoksaamassa mitä siltä odotetaan :) Nyt sain itse ohjeena vaan kulkea nopeammin, koska Ronja meni kuulemma joka kerran sekaisin kääntyessään katsomaan minua, joka epätoivoisesti yritän pysyä perässä.. :-) Se nimittäin oikookin kyllä ihan huolella keppejä, jos taas kuljen itse rinnalla liian nopeasti. Varmuus toivottavasti lisääntyy pikkuhiljaa, nyt oon vaan niin onnellinen tästä isosta edistysaskeleesta! :)

Kolmas treeni oli samanlainen kolmen aidan sarja kuin ensimmäinenkin. Tässä tavoitteena oli juosta aidat vaan kerran läpi, mutta mahdollisimman kaukaa - eli opettaa koira pikkuhiljaa lukemaan esteitä itse ja irtautumaan. Tämä harjoittelun jälkeen itse asiassa alkoi sujua ihan mallikkaasti, Ronja ei tuntunut lukevan niinkään käsiliikkeitäni vaan sen sijaan katsovan itse estettä ja tottelevan vaan käskyä. Kivat treenit oli, vaikka harvoin sitä on ihmislapsi ihan NÄIN märkä ollut ;) Kiitos kyydistä Mari ja Ari, oli ihana päästä nopeasti lämpimään suihkuun!
Ensi viikolla treenien sijaan menemme AGRY Cupiin Ruoholahteen - eli taas saa alkaa jännäämään ;)

2.8.2005 Syyskauden ensimmäiset treenit
Olipas kivaa pitkästä aikaa taas päästä agilitytreeneihin! :) Ronjan juoksut ehtivät loppua juuri parahiksi syystreenien alkuun eli pääsimme hyvin mukaan heti alusta saakka. HAU Openiin emme suurista suunnitelmista huolimatta sitten ehtineetkään yhtään kertaa juoksujen takia, mutta onneksi vielä nyt elokuussakin möllikisoja riittää - AGRY Cup starttaa torstaina Ruoholahdessa ja silloin ainakin mennään mukaan, katsotaan mitä käy ;))

Treenipäiväkirjaa oli kertynyt tässä viime keväänkin aikana aika hyvin ja kisojakin alkaa varmaankin pikkuhiljaa kertyä, joten jaoin Ronjan agilitykuulumiset kolmelle sivulle - Agilitykilpailut omalle sivulleen, treenipäiväkirjan kevätkaudelta omalleen ja tälle sivulle alan kertoa Ronjan kehityksestä tänä syyskautena, joka siis starttasi tänään. Muille sivuille pääsee yllä olevista linkeistä. 

Asiaan. :) Tänään treeneissä teemanamme oli erilaiset ohjaustreenit hyppyesteille. Aluksi pehmeä lasku tauon jälkeen oli kiva ja vauhdikas harjoitus, jossa esteet olivat ympyrässä. Siinä sitten ohjattiin koira ympyrä alusta loppuun ja vauhtia riitti :) Meille harjoitus oli kylläkin siksi vaikea, koska ympyrä piti kiertää "väärään suuntaan" ;) eli ohjata piti oikealla kädellä. Yllättävän hyvin se sujui kuitenkin, Ronja tuntui katsovan enemmän aina seuraavaa estettä kuin ohjauskättäni, mikä tässä tilanteessa oli ihan positiivinen juttu ;).

Sitten teimme erilaisia ohjaustreenejä - esimerkiksi aitojen muodostama neliö, jossa koira piti lähettää poispäin aidoille ja vetää aitojen välistä takaisin - sitten oli erilaisia variaatioita, missä koira piti lähettää esteen taakse, josta se hyppäsi ohjaajaa kohti. Tämä oli aika hankalaa meille, Ronjan oli jotenkin aika vaikea käsittää että sen tulee kiertää esteen taakse vaikka loogista olisi ollut hypätä este edestä. En ole opettanut sille mitään "takaa" tai "kierrä" -käskyä, mikä olisi ollut varmaan järkevää - vaikka ei kai se myöhäistä ole vieläkään .. ;)

Tosi kiva oli treenata pitkästä aikaa - innolla odotan ylihuomista möllistarttia AGRY Cupissa ja tätä agilitysyksyä muutenkin, tämä on harrastus josta me molemmat todella nautimme ;))


Harrastukset-valikkoon

 

  Takaisin
Etusivulle

Sivua päivitetty 4.10.2005